"...Hartmaninkadulla häntä odotti aivan erilainen paikka kuin hän oli kuvitellut. Se näytti Hilasta vanhalta toimistorakennukselta, lakkautetulta virastolta. Löydettyään vihdoin oikean oven hän meni sisään ja hämmästyi. Tulinko Venäjälle?

Vartin päästä hän nousi portaita ylös ja pysähtyi lukemaan kädessään olevaa tunnistuslappua. Sen vasemmassa kulmassa oli risti hammaspyörän keskellä. Teksti luki isoin kirjaimin “TYÖTERVEYSLAITOS”. Alla vähän pienemmällä “Institute of Occupational Health”. Sitten taas suomeksi “Vierailija n:o 49260 Ensio Hila” ja alinna kortinantajan vaatimus palautuksesta. Voi helvetti, onhan erikoista. Ihan kuin pyrkisin kosmonautiksi kuulennolle. Hila harhaili huonosti ohjattua reittiä eteenpäin, kunnes uskoi olevansa oikealla ovella. Ei muuta kuin sisään. Nyt alkoi nenä haistaa sairaalan. Johtuu todennäköisesti siivousaineista. Hila havaitsi käytävässä vasemmalla henkilöitä kaupan tiskiä muistuttavan rakennelman takana. Hän lähestyi sitä ja jäi paikalleen tiskin eteen. Juttua tuntui riittävän. Kolme naista valkoisissaan puhui neljännen kanssa, joka istui taustalla olevassa toimistohuoneessa. Keskustelu jatkui, kunnes kauimmainen havaitsi Hilan, nousi tuoliltaan ja tuli hänen eteensä tiskin toiselle puolen. Nainen otti varastosta hymyn, ehkä numeron 6, ei kunnon hymy, mutta ei ihan irvistyskään. Hila esitti oman numero kuutosensa mitään sanomatta, ojensi vain paperinipun, jossa oli päällimmäisenä kutsu työterveyslaitokselle. Hila luki naisen rintalapusta “Sairaanhoitaja Sinikka Kosonen”. Nainen alkoi tutkia nippua ja sanoi katsoen vastapäisellä seinällä olevaa kelloa: - Olette etuajassa.

Hila vastasi nopeasti: - Onko se pahakin asia?

Kysymys herätti. Tilanne keveni lähes kympin hymyyn. Meni lähes puoli tuntia, kun Hila viimein pääsi istumaan valkoiselle tuolille lähelle ovea, josta hänet kutsuttaisiin sisään.

Kutsua ei kuulunut, vaan ovi avautui ja ulos astui nuori valkotakkinen mies. Hän ojensi kätensä, miehet tervehtivät ja siirtyivät lääkärin huoneeseen. Hila istui hänelle osoitettuun tuoliin ja jäi odottamaan. Lääkäri alkoi lukea Hilan kirjoittamaa arkkia omista huomioistaan sairautensa suhteen. Meni jokunen hetki, kunnes lääkäri aloitti:
- On hyvä, että olet tehnyt tämän kirjelmän. Olet siis lähtenyt takaisin työelämään eläkkeeltä 20 vuotta sitten? Olet edelleen töissä. Miksi olet nyt täällä?

Odottamaton kysymys yllätti Hilan. Saatuaan ajatuksensa kasaan hän vastasi:
- Koulutuspohjaani nähden ansiotuloni on korkea. Taitaa olla tohtorin tasolla. Olen viime vuosina ostanut maata, rakentanut, ottanut velkaa. Työtäni en haluaisi menettää. Olen hakemassa apua vaivoihini, jotka näyttävät lisääntyvän kaiken aikaa. En tulisi toimeen eläkkeelläni. Työssä olen ollut tosiaan 20 vuotta, sen ajan, jonka olisin voinut viettää eläkkeellä. Toivon todella saavani apua voidakseni olla töissä.

Hila oli hyvillään. Taisi löytyä lääkäri, joka ottaa työnsä tosissaan. Hän sai tunnin vapaata ennen testiä, jossa liimataan selkään lappuja ja pistellään. Näin oli lääkäri sanonut.

Hila tutki paikkoja päästäkseen käsitykseen, minne seuraavaksi pitäisi mennä. Löydettyään paikan hän palasi aulaan, jossa oli vessa, paremmalta vaikuttavat istuimet ja pöytä sekä nuhruisia lehtiä. Hila kävi tyhjentämässä rakkonsa, pesi kätensä ja tarkasti peilistä ulkonäköään. Poski oli hieman turvonnut. Olihan se kyllä kipeäkin. Asteikolla ehkä noin seitsemän. Hän kävi tarkistamassa, oliko hänen ruskea nahkatakkinsa vielä siinä tapissa, johon hän oli sen naulakossa laittanut. Olihan se. Samalla hetkellä, kun Hila palasi istumaan, naishenkilö asetteli takkiaan naulakosta ottamaansa henkariin. Hila katsoi naisen sivuprofiilia. Tunnen jotenkin tuon naisen. Nainen kääntyi ja Hila katsoi häntä edelleen, mutta ei muistanut nimeä. Hila nyökkäsi kevyesti. Nainen ei vastannut, vaan tuli ja istui jättäen kaksi penkkiä tyhjäksi heidän väliinsä. Hila tunsi olonsa vaivautuneeksi. Eikö kaupunkilaisilla inkereillä ole tapana tervehtiä takaisin? Hila vilkaisi naista nopeasti korjatessaan asentoaan ja palautti kasvoilleen perusilmeen, joka pokerinpeluussa oli valttia. Hilan mieleen tuli kuva lämpimästä päivästä alla juhannuksen. Valkoinen Corolla FX oli liikkeen sisäpihalla. Nainen piti kädessään autosta ottamaansa hintalappua mies vieressään. Keskustelu oli äänekästä. Hila ei selvittänyt sanoja, koska katseli pariskuntaa hallin oviaukosta. He rauhoittuivat Hilan lähestyessä. Mies lähti ja nainen käveli Hilaa vastaan. Nainen ojensi hintalapun hänelle ja sanoi:
- Voisiko autokauppias olla ystävällinen ja varata tämän auton päiväksi. Tulen huomenna takaisin tekemään siitä kaupan.

Naista ei voinut rumaksi sanoa, päinvastoin. Ikä oli ehkä vähän alle 40 ja vaatetus siisti. Paljaat jalat remmikengissä hyvin maalattuine varpaankynsineen. Silmät olivat oudot, vähän tyhjän oloiset.
- Teen pyynnön mukaan. Annatko vielä nimesi ja puhelinnumerosi .

Nainen katsoi ensin pitkään, mutta antoi sitten pyydetyt tiedot.

Nainen tuli yksin seuraavana päivänä vanhan Nissan Sunnylla. Hän tervehti Hilaa kädestä pitäen ja irrottamatta heti otettaan. Hila laski välirahan. - Pyydän 35 500 markkaa välirahaa.

Nainen lisäsi ilmeeseen ja käytökseensä roimasti seksiä ja sanoi sitten:
- Emmekö me voisi laskea sitä välirahaa kahteenkymmeneen tuhanteen? Voisin korvata sen ylimenevän osan henkilökohtaisesti sinulle.

Nainen oli ottanut antavan asennon. Hän piti käsiä lantioillaan ja suuta nupulla katsellen Hilaa. Hila katseli vaihtotavaraa vähän kuin ammattimies ja sanoi:
- Valitan, me emme pääse kauppaan, sillä vaihtotavaran edelleenmyynti on luvatonta ja ammattitaitoni sutenöörinä on aivan olematon.

Meni tuskin edes kymmenen sekuntia, kun nainen räjähti nauruun. Hän nauroi kumartuen ja silmistä valui vesi. Hila oli varuillaan, kun nauru loppui yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin. Nainen kääntyi ja lähti melkein juosten takaisin Nissanille. Auto lähti käymään vasta kolmannella yrittämällä. Ratti oli ääriasennossa ja etupyöristä kuului paha vetoaksilan krapina, kunnes nainen sai renkaat suoraan. Nissan syöksyi matkaan. Taisin menettää asiakkaan?

- Onko autokauppias alkanut tekemään kuolemaa, kun täällä on? Kysymys kuului yllättäen parin tuolin takaa. Hila katsoi kysyjää ja varmistui nyt, että kyseessä oli sama nainen. Hänen ilmeensä näytti pirulliselta.

Hila otti kärsivän ilmeen kasvoilleen. - Niin, mistäpä sitä tietää, koska kaupat loppuu.

Aihe jäi roikkumaan, kun naista huudettiin. Tämä huikkasi Hilalle noustessaan:
- Saanko kesällä tulla autokaupoille, kun jäi viimeksi siinä kiireessä tekemättä?

- Tervetuloa, Hila vastasi."

• Esittely

• Miksi kirjoitin Rajaojan?

• Tekstinäyte

• Lehtiartikkeleita